Solvallan kevätyö 10.-11.2001

T.Toikka

Kyseessä on yösuunnistusharjoitus Iltarastien 5 km:n radalla. Perjantai-illan lähtijät ovat P.Auvinen, S.Kauhanen ja T.Toikka. Leimaus rasteilla ei tapahdu kilpailukorttiin, vaan liimaamalla rastilippuun nimikirjaimilla varustettu maalarinteipinpala.

Yhteislähtö klo 22:33 . Ensimmäinen rastiväli on pitkä. Saan vedettyä ehkä 100 m etumatkaa, mutta menen rastista oikealta ohi, ja kun palaan takaisinpäin rastille, ovat Sakke ja Pekka jo hakemassa rastia muutaman kymmenen metriä alempana rinteessä. Onnistun leimaamaan heidän huomaamattaan, ja poistun liukkaasti paikalta kohti pohjoista. Seuraavana ykkösrastin löytää Pekka. Myös hän livahtaa paikalta kiireesti pudottaakseen Saken kyydistä. Se onnistuukin. Tavallaan. Onnettomuudekseen Pekka ei pidä tarpeellisena katsoa kompassia, vaan tulee lähteneeksi etelään, kun kakkosrasti on pohjoisessa. Puolen kilometrin päässä hän vihdoin katsoo kompassiin ja tajuaa tapahtuneen. On nöyryyttävää palata 10 minuutin kuluttua ykkösrastille toisten ollessa jo ties missä. Niinpä Pekka turhautuneena keskeyttää ja palaa autolleen haaveilemaan Jukolan lyhyistä ja valoisista osuuksista. br>
Tulen hyvin kakkosrastille, mutta se on puskassa, enkä näe sitä. Jatkan etsintöjä ajautuen kauemmaksi rastista, kunnes totean, ettei tästä tule mitään, ja lähden hakemaan kiintopistettä paikasta, missä polku ylittää läheisen kapean suon. Sieltä tulen tarkalla suunnalla takaisinpäin kohti 100 metrin päässä olevaa rastia. Rasti on edelleen puskassa, joten en taaskaan löydä sitä, vaan päädyn seisomaan läheisen jyrkänteen päälle. Nyt Sakke hölkkää paikalle ja toteaa kaksimielisesti: "Hauska tappa vanha tuttu". Ilo on enempi Saken puolella, sillä hyvä etumatkani on mennyttä. Maisemassa on kuitenkin vain yksi jyrkänne, joten saan siitä hyvän kiintopisteen ja löydän vihdoin kakkosrastin. Ihmettelemme hieman, ettei rastissa ole vielä Pekan leimaa.

Kolmosrastille etenemme näkötuntumassa, ja se löytyy hyvin. Lähden sieltä kovaa länteen kohti Solvallan pohjoista avokallioaluetta, minne minä ja eräät muutkin ovat jo kymmeniä vuosia onnistuneet eksymään. Tarkoitukseni on mennä suoraan kohti rastia soiden yli, mutta maasto houkuttelee minua kohti luodetta, ja ennen pitkää löydänkin itseni Ruuhijärvestä 300 metriä sivussa reitiltä. Se on kuitenkin mitätön pikkuharmi. Nyt etsin järven rannasta tarkan kiintopisteen ja alan edetä huolellisesti lyhyiden välitavoitteiden kautta: Jyrkänne, avosuon kaakkoispää, kivi suon lounaiskärjessä. Sitten tarkka kompassisuunta ja 250 metrin matkanmittaus. Eikä rastia löydy. Sakke on taas valinnut etelän kautta kaartavan reitin, välitavoitteena Punjonsuon pohjoisreunan jyrkänteet, sitten pikku suot ja kallioharjanteet. Hän on saapunut rastimaisemaan samaan aikaan, näen hänen valonsa 100 m etelämpänä. Sinne en lähde , vaan haravoin ympäristöä vailla onnea. Kun käyn pitemmällä etsintäretkellä pohjoisessa, Sakke löytääkin rastin, ja poistuu kiireesti paikalta. Sitten häneen iskee epävarmuus, oliko rasti sittenkään oikea, ja palaa tarkistamaan rastikoodin. Tällä asenteella Tiedon Luupparit on jo kaksitoista kertaa selvittänyt Jukolan viestin ilman hylkäyksiä. Sakke ehtii vieläkin hyvin poistua paikalta ennen paluutani. Kun vihdoin palaan ja löydän rastin, on siinä Saken leima ja metsä on pimeä ja hiljainen. Olen joutunut takaa-ajoasemaan.

Takaa-ajetulla ei ole helppoa, vaan Sakke ajautuu liikaa oikealle, ja päätyy ihmettelemään korkeaa jyrkännettä, jota hän ei vielä tänä päivänäkään ole onnistunut paikallistamaan kartasta. Tällä kertaa minun suunnassakulku + matkanmittaukseni vaihteeksi onnistuu, tunnistan ennen rastia olevan pitkulaisen suon, jolloin rastille meno on aivan helppoa. Saken leimaa ei rastilipussa näy.

Seuraavalle rastille juoksen huolettomasti kaakkoon vieviä kallioharjanteita pitkin. En usko sillä tavalla löytäväni rastia, mutta 50 m rastin takana on iso polku, joka pysäyttäsi ja antaisi kiintopisteen. Onnetar on minulle jotain velkaa nelosrastin jälkeen, saan tuurilla kiintopisteen kartasta 100 m ennen rastia, jolloin se löytyykin sujuvasti. Sakke joutuu menemään rastin ohi polulle ja tulemaan polun risteyksestä takaisin .

Toiseksi viimeinen rasti on kuoppa tiheikössä kalliorinteen alla. Tiheikköön meno huolestuttaa , mutta rasti löytyy nopeasti.

Viimeinen rasti on laskettulurinteen yläosassa, metsän sisällä kuitenkin. Rinteessä on tehty hakkuu- ja maansiirtotöitä. En pimeässä oikein saa hahmotettua, missä ollaan, ja alan hakea rastia liian aikaisin. Siinä kuluu taas aikaa, ja Saken valot näkyvät jo rinteen alla, kun vihdoin löydän rastin.

Toiseksi viimeisellä rastilla Sakke oli näkevinään takanaan mäellä valon, mikä antoi toivoa, että hän saattaisi vielä ehtiä ensimmäisenä maaliin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hän oli päivällä tutustunut laskettelurinteen raivausalueeseen, ja osasi nyt kiertää sen vasemmalta polkua pitkin, ja selvitti nopeasti viimeisen rastin.