YöSUUNNISTUS -99 - KOOTUT SELITYKSET

T.Toikka
13.10.1999

Yökisat järjestettiin Pirttimäessä 6.-8.10.1999 Iltarastien 5 kilometrin radalla. Urheilusuoritukset olivat varsin huonoja, mutta selitykset sitäkin parempia. Lauha poutasää suosi yösuunnistajia tänä vuonna - paitsi keskiviikkona ja torstaina, jolloin satoi vettä. 
Tulokset:
1.   Juha Ikonen          1.26.10
2.   Pentti Jämsen        1.31.30
3.   Pekka Auvinen        1.32.48
4.   Juha Metso           1.38.00
4.   Hannu Mattila        1.38.00
6.   Timo Nupponen        1.54.00
6.   Kari  Nupponen       1.54.00
8.   Sakari Kauhanen      kesk
8.   Tuomo Toikka         kesk
Kilpailun ulkopuolella Kari Vallden 1.01.46

Keskiviikkona siis olivat matkassa Juha Ikonen, Juha Metso, Hannu Mattila ja Sakari Kauhanen.
Ikosen Jussilla alku meni hyvin ja muut jäivät kauas taakse. Puolimatkassa tuli yksi 5 minuutin haku ja Jussi katseli jo huolestuneena, alkavatko takaa-ajajien valot näkyä. Eivät alkaneet, ja sitten taas meni hyvin toiseksi viimeiselle rastille saakka. Sitä Jussi alkoi etsiä väärästä mäestä. Huomattuaan ettei etsintä tuota tulosta, Jussi siirtyi toiseen väärään mäkeen jatkamaan etsintöjä. Lopulta hänen piti tulla ulkoilutielle ottamaan kiintopistettä, ja sitten rasti löytyikin. Kymmenen minuuttia siinä meni ylimääräistä.

Sitten Saken tarina:

Lähdimme neljistään liikkeelle pienessä tihkusateessa Pirttimäen yöhön. (Jälkeenpäin ajatellen Juhkilla oli heti alussa määrätietoinen voitontahto ja hän juoksi muista karkuun). Valitsin tieosuuden jälkeen muista poikkeavan polun, johon olikin kaatunut runsaasti puita poikittain. Heti alussa jäin siis rämpimään risukkoon.

Tavoitin Juhan ja ja Hannu Mattilan ennen kakkosta suon reunassa ja liityin ryhmään. Juha ja Hannu kipusivat suolta mäelle mielestäni liian aikaisin mutta (ja tässä se tapahtui) oma kantti ei kestänyt noudattaa alkuperäistä suunnitelmaani juosta suon laitaa lähelle rastia ja vasta sitten kiivetä mäelle vaan seurasin muita. Mutisin ääneen, että "miksi te nousette mäelle ihan väärästä paikasta" johon Juha vastasi itsekin ihmettelevänsä sitä.

Lähestyimme kakkosta Hannu harjanteen oikealla reunalla, minä harjanteen korkeimmalla kohdalla ja Juha pudottautuneena harjanteen toiselle puolelle. Harjanne loppui ja totesin Juhalle "olemme menneet ohi". Juha pudottautui vielä alemmaksi ja sanoi "tässä on tämä polku, tule tänne" ja jatkoi juoksua. Olin kuitenkin niin vakuuttunut, että olimme menneet ohi, että käännyin harjannetta pitkin takaisin.

Nyt alkoi harhailuvaihe. Ensin hain lähialuetta haravoiden, ei tulosta. Sitten hain "Toikat" läheiseltä polulta, ei tulosta. Palasin takaisin polulle ja yritin toista kautta, ei tulosta. Lopulta oli pakko myöntää, että virhettä ei voi korjata paikkaamalla. Nöyrästi palasin takaisin suolle, seurasin (alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti) suon reunaa rastin lähelle ja nousin mäelle ja kas: siinä rasti oli. Aikaa oli kulunut tässä vaiheessa n. 40 minuuttia!.

Kolmonen meni hieman haparoiden, nelonen löytyi ihan ok ja suunnistin kohti viitosta. Olin jo lähestymässä rastia kun paikalle tuli rankka sadekuuro ja näkyvyys häipyi olemattomiin. Vesi valui otsalta hikisenä silmiin ja kirvely vähensi näkyvyyttä entisestään.

Viitoselta lähtiessäni vilkaisin kelloon, 1 t 20 minuuttia mennyt ja vielä puolet lenkistä jäljellä. Ajattelin sateessa värjötteleviä suunistaja-ystäviäni ja päätin juosta tietä pitkin maaliin.

Tarinan opetukset? Tee aina oma suunnistus älä mene muiden peesiin. Tai jos menet niin peesaa loppuun asti (nyt iski Metso-ilmiö, ehkä normaalia lievemmässä muodossa mutta kuitenkin)

Tässä tarinaa J Metson "kynästä"

Oli synkkä ja sateinen syksyinen yö armon vuonna 1999. Pirttimäen parkkipaikalle ilmestyi neljä "suunnistajaa" tarkoituksena suunnistella ennätysajassa läpi 5 kilometrin rata. Paikalla olivat Ikosen Jussi, Sakke, Mattilan Hannu ja allekirjoittanut. Hienoinen tihkusade valui päällemme, kello oli 19.40 ja kaikki oli valmista lähtöön. Kellostani puuttui sekunttiviisari, se oli poistunut kuvioista eräällä kesäisellä suunnistusretkellä. Luotin kuitenkin siihen, että tullessani maaliin muut ovat vielä kaukana metsässä (heh, heh), joten sekunttipeli ei ratkaise.

Kaikki säntäsivät matkaan, suuntana pellon kulma. Kuitenkin heti alkumetreillä näkyi, että Jussi oli päättänyt ottaa mestaruuden tänä vuonna, askel oli menevää ja määrätietoista.

Kaikki muut suuntasimme pellon viereistä polkua mäelle, mutta jostain syystä Sakke menikin seuraavalle polulle, ja hävisi joksikin aikaa näkyvistä.

Ensimmäinen rasti oikealle mäkeen polkua pitkin askelia laskien ja sitten jyrkästi vasemmalle. Muut menivät hiukan alempaa, suurempia eroja ei kuitenkaan syntynyt. Jussi oli jo vetänyt kaulaa tässä vaiheessa

Ekalta rastilta ryntäsimme länteen suon yli ja vauhti oli jo senverran kova että minulta menivät pasmat jonkinverran sekaisin. Sakke sai minut ja Hannun kiinni suon toisella laidalla. Jostain kumman syystä lähdimme nousemaan mäen päälle, vaikka tarkoitus oli alunperin mennä suon laitaa pitkin (niinkuin Jussi teki). Sakke vielä kysyi, että miksi te sinne nousette? Vastausta emme kertoneet (tosin syynä oli se, että emme itsekään tienneet, mutta eihän sellaista voi sanoa) ja Sakke tuli kiltisti perässä.

Mäen päälle päästyämme minulle valkeni, että olemme mäen päällä. Kartassa vasemmalla piti olla polku, jota kohti suunnistin ja siellähän se oli. Sanoin Sakelle että täällä on polku, mutta hän ei jotenkin noteerannut sanomisiani (ilmeisesti kokemuksesta). Tämän jälkeen näin Saken seuraavan kerran vasta maalissa. Tullessani polun risteykseen tiesin (yllätys, yllätys) tarkalleen missä olin. Siitä tarkka suunta ja etäisyys ja rasti oli juuri siinä missä pitikin.

Taas suunta länteen tavoitteena suon takana oleva polku. Muut menivät vasemmalla olevaa isompaa polkua (ei niinkään huono ratkaisu, kuten tulette huomaamaan). Tulin polulle, mutta en tiennyt mihin kohtaan. Polku haarautui kartan mukaan kahdeksi, josta ylempi oli oikea. Hetken ihmettelyä ja sitten päätin mennä oikealle. Kuljin noin 50 metriä, eikä minkäänlaista polun haaraa näkynyt. Palasin takaisin lähtökohtaan ja sitten vasemmalle 50 metriä, eikä taaskaan polunhaaraa. Kirottua, taasko tässä kävi näin, ajattelin. Sitten päätin että oikea suunta on kuitenkin oikealle, lähdin taas kulkemaan samaista polkua, tällä kertaa katsoin kuitenkin tarkan suunnan kompassilla. Kas kummaa, polkuhan meni juuri sinne minne pitikin. Nousin mäkeä ylös ja yritin laskea matkaa, mutta... Vasemalla olevissa jyrkänteissä näkyi sopiva aukko, ja päätin ottaa tiukan suunnaan, taas länteen ja siirtyä hallitusti seuraavalle polulle.

Tulin yllättävän nopeasti polulle ja taas sama ongelma: lähteäkö oikealle vai vasempaan. Tihrustelin karttaa ja totesin että ojaa pitkin pääsee melkein suoraan rastille ja oja pitäisi olla tästä vasemmalle(?) Hetken aikaa kuljettuani lievästi ylämäkeä tulin matalalle kalliolle. Hiukan ihmettelin, kun kartassa siinä kohtaa, jossa luulin kulkevani ei ollut merkitty kalliota, mutta kerrankos sitä kartanpiirtäjä erehtyy. Eikä se oikeastaan ollut edes kallio, mikä lie kumpare.

Hetken kuluttua tulin ojalle niinkuin pitikin. Tiukasti oikelle suuntana ojan pää, josta hakkuaukean yli rastille. Tulin ojan päähän, eikä siinä mitään hakkuuaukeata ollut, vaan kalliota. Siitäpä minä en hätkähtänyt vaan suuntasin suoraan rastille. Tulin suolle, siis suurelle suolle, ja rasti piti olla pienellä suolla jyrkänteiden keskellä. Voi ei. Takaisin ojan päähän ja karttaa tutkimaan. Silloin jälleen kerran valkeni!!! Olin kulkenut polkua pitkin seuraavalle ojalle, joka oli samansuuntainen, kun oikea oja. No, nyt tiesin ainakin missä olin. Tarkka suunta rastille ja menoksi. Jonkin aikaa pyörin jyrkänteiden välissä, mutta lopulta suo löytyi. Kaikki olivat varmaan jo kaukana, ajattelin, mutta yllätyksekseni huomasin että Saken maalarinteippiä ei ollut rastilipussa. Eihän tässä mitään hätää.

Seuraavan välin päätin ottaa varmasti. Suunta lounaaseen, ojaa pitkin polulle, siitä vasempaan lammen kohdalle polun risteykseen, jossa oli joku pömpeli. Suunnitelma toteutui 100 %:sti ja pömpeli osoittautui paskahuussiksi. En tuntenut tarvetta istahtaa reiälle, joten menin huussin vierstä polkua pitkin suon yli ja siitä tarkka suunta rastille. Tällä kertaa rasti löytyi vaivattomasti.

Samaa reittiä takaisin huussille, siitä lammen viertä oikealle ja lammen kärjestä polkua pitkin etelään, tavoitteena suuremman polun risteys. Matka sujui joutuisasti ja olin tuota pikaa suuren polun risteyksessä. Siitä tarkka suunta kaakkoon ja suon yli rastille. Näin ei taaskaan tapahtunut, vaan tulin suuren kumpareen eteen, jonka ajattelin kiertää vasemman kautta ja rastihan piti olla sen takana. Kiersin kumpareen, mutta se jatkui yllättävän pitkälle. No ei huolta, kumpare (eli siis mäki) loppui ja otin suunnan rastille. No eihän siellä mitään rastia ollut. Nousin ko. kumpareen päälle ja tähysin joka suuntaan, mutta eihän se lamppu näyttänyt minkäänlaista rastilippua. Taas piti nöyrtyä ja palata takaisin kumpareen etupuolelle. Ja taas sama juttu, ja lopputulos sama, olin samaisen kumpareen takana. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja miettiä mikä tässä nyt mättää. Palasin kumpareen etupuolelle ja jonkin matkaa suota takaisinpäin. Ja tarkka kompassisuunta. Ja tällä kertaa kompassi näytti kumpareen oikealle puolelle, jonne siirryin. Nyt näytti hyvältä, olin kartan mukaan oikeiden kumpareiden kohdalla. Ylös kumpareille. Ilahduin suuresti kun huomasin oikealla valon ja tunnistin Hannun sinisen suunnistusasun. Hannu kertoi etsineensä varttitunnin rastia ja hakeneensa kaikki lähimaastot tarkasti koluten kunnes tuli näille kumpareille. Hetken aikaa etsiskeltyämme rasti löytyi.

Tässä vaiheessa alkoi sataa reilusti, mikä piristi kummasti ????

Kuljimme lopun reitin Hannun kanssa yhtä matkaa ja loput rastitkin löytyivät etsimisen jälkeen kohtuullisesti.

Maalissa aikaa oli kulunut noin 1.38

Torstaina suunnistivat sitten Pentti Jämsen sekä Timo ja Kari Nupponen. Penalla meni hyvin aina toiseksi viimeiselle rastille saakka. No, hän siis kiipesi rastimäelle, eikä rastia näkynyt. Hakemisen jälkeen hän palasi ulkoilutielle, otti suunnan ja päätyi samaan mäkeen samalle paikalle. Toistettuaan tämän useita kertoja hän alkoi tulla epätoivoiseksi . Lopulta 15-20 minuutin hakemisen jälkeen hän katsoi oikeaan suuntaan ja rasti oli siinä. Hän ei lainkaan ymmärrä , miksei hän nähnyt sitä jo ekalla kerralla.

Timolla ja Karilla lyhyesti sanottuna meni eka rasti hyvin.

Perjantain ihanteellisessa syyssäässä olivat sitten vuorossa Pekka Auvinen, Tuomo Toikka ja Kari Vallden. Kari oli sunnuntaina Iltarasteilla käydessään nähnyt muutaman loppupään rastin, ja mm. tästä syystä osallistui kilpailun ulkopuolella. Hän oli opetellut reitin kartasta ulkoa, ja yritti nyt erikoista urotekoa: Hän suunnistaisi pimeässä tämän 10 rastin radan ilman karttaa ! Epäilin etukäteen, että kuinkahan äijän käy, mutta kyllä Kari teki sen!!! Pari pummia tuli matkan varrella, mutta se oli pientä verrattuna muiden vastoinkäymisiin.

Minä valitsin alussa saman ryteiköksi muuttuneen polun kuin Sakkekin, mutta olin kuitenkin ensimmäisellä rastilla aivan Karin tuntumassa. Puolivälissä toista rastiväliä lamppuni sammui . Uskomatonta, että se voi sammua nyt, kun ei ollut tehnyt sitä kertaakaan yli 10 vuoden aikana! Pian Pekka hölkkäsi paikalle , ja yritti minuutin verran auttaa minua sen korjaamisessa, mutta se osoittautui toivottomaksi. Pekan oma mitalikin saattoi siinä himmentyä.

Sitten minun täytyi köpötellä takaisin majalle, missä vielä jatkoin turhia korjausyrityksiä. Sitten tajusin, että meillähän on ylimääräiset valolaitteet mukana! Eikun uudet laitteet niskaan ja takaisin metsään reilut puoli tuntia ensimmäisen lähdön jälkeen. Saattaisi olla vielä mahdollista saavuttaa arvokas pistesija. Mutta kun olin lähestymässä kakkos- rastia, tapahtui jotain käsittämätöntä: tämäkin lamppu alkoi sammuilla!!! Se ei sammunut kokonaan, mutta olin kerrankin unohtanut pienen taskulamppuni kotiin, enkä uskaltanut härnätä Onnetarta enempää.

Tämä ei kertakaikkiaan ollut minun päiväni, ja niin leimattuani kakkosrastilla keskeytin toistamiseen, ja palasin majalle ottamaan muille aikaa.

Pekka eteni rauhallisesti ja varovaisesti. Kolme noin kuuden minuutin pummia tuli kuitenkin matkan varrella.