...Ja tässä meikäläisen kokemuksia Luukin yöstä:

by Juha Metso

Edellisestä yösuunnistuksesta viisastuneena päätin, että tällä kertaa menestys ei ainakaan saa olla kiinni siitä, että karttaa ei pysty lukemaan pimeässä. Siispä virittelin ensimmäistä kertaa päähäni lukulasit ja Penan patenttia käyttäen laitoin kuminauhan sankoihin, jotta lasit eivät putoaisi. Ilma oli mitä parhain ja suuntasimme Jarmon kanssa kohti lähtöpaikkaa. Hieman jännitti, jotta mitenhän ne lukulasit pelaavat. Muistiini palasi kesäisen Jukolan yö, kun Timo oli hankkinut oikeat suunnistajan lukulasit matkaan, ja totesi osuudelta palattuaan, että lasit huurtuivat välittömästi eikä niistä ollut mitään apua. Ajatuksena oli, että lasit roikkuvat tuossa nenän päällä, jolloin alaspäin katsoessa näkyy kartta ja eteenpäin katsoessa näkyy maasto. Näin siis teoriassa.

Ensimmäiselle rastille suuntasimme rauhallisesti, lähdin kohta ladon jälkeen oikaisemaan seuraavalle polulle. Lasit pyrkivät väkisinkin nousemaan silmien eteen, kun kuminauha puristi niitä ylöspäin. Silmissä näkyi omituista aaltoilua maastoa katsottaessa ja nyhdin vähän väliä laseja nenänpäätä kohti. Tapasimme Jarmon kanssa polulla ja pieni sivupolku löytyi ja rasti sen varrelta.

Revin kuminauhan pois puristamasta, lasit tippuu jos tippuu... Nyt ne alkoivat toimia huomattavasti paremmin... Kakkosrastia kohti, minä polkuja pitkin ja Jarmo suoraan .. Pieni rako syntyi Jarmoon, mutta etsin rastia sen verran että Jarmo pääsi kantaan.

Kolmosta kohti asfalttitielle ja varmasti parkkipaikalle, siitä jälkimmäiselle polulle ja takakautta rastille. Pientä etsiskelyä jälleen, mutta rasti löytyi mukavasti. Jarmo tuli vastaan nelosta kohti ryntäessäni, toivotin turvallista matkaa... Polkuja pitkin niin kauan kun niitä riitti, ja sitten suunnalla kohti rastia. Onnistui kohtuullisen hyvin. Siitä lyhyt rastiväli tarkasti suunnalla. Ja siinähän se. Onneksi löysin rastin ennen vieressä olevaa kiintorastia, hämäännyksen vaara oli suuri...

Sitten luukin tien pohjoispuolelle. Reitti rastille näytti selkeältä ja helpolta (Tuomon tarinaa lainatakseni) ja myös samalla taktiikalla lähestyin rastia. Suon takaa suunnalla... Vaan oli kovin tihiätä maastoa ja kumpareitakin piisasi joka puolella sekä suon lämpäreitä. Siinäpä pyöriskelin, tiesin että olen lähellä, mutta sehän ei tunnetusti riitä tässä lajissa.
Menin välillä vasemmalle ja välillä oikealle... Sitten näin Jarmon lampun valon oikealla kauempana, ja ajattelin heti että Jarmon suuntaan kun menen niin rasti löytyy varmasti. Ja siinähän se kumpare oli meidän välissämme.

Siitä sitten suon kautta polulle, parkkipaikan kautta alapolulle ja suoraan rastille. Kiipesin rinnettä puoliväliin ja aloin etsiä rastia, pyörin tiheikössä edes takasin ja välillä alhaalla ja taas ylös. Ylös mennessä Jarmo tuli vastaan ja ihmetteli varmaan kauhiasti mitä se Metso siinä pyöriskelee... Sitten vasta tajusin: Rastihan oli siellä ylhäällä avokallion vieressä eikä täällä alhaalla. Niinhän siinä kartassa sanotaan, mikä siinä on että vaikka näkee ei ymmärrä....

Nöyrästi teippi lippuun ja Jarmon perään, Jarmo oli jo ehtinyt ties minne...
Tien vartta mäki kiertäen ja ojanpohjaa pitkin rastille, löytyi lupaavan helposti... Siitä sitten polulle ja polkua pitkin seuraavalle rastille. Matkalla ohitin Jarmon, joka tasaisen varmasti kulki kohti seuraavaa rastia. Pienen etumatkan turvin leimasin jyrkänteen alla olevan rastin, ja siitä jatkoin kohti tokavikaa rastia. Se löytyi siististi, Jarmon valo näkyi noin 50 metrin päässä. Sitten kohti viimeistä rastia, vanha tuttu rastinpaikka, pitäisi mennä putkeen...
Tuttu polkujen risteys löytyikin mukavasti ja siitä sitten oikeanpuoleista polkua suoraan rastille... Onneksi vilkaisin polun puolivälissä oikealle, rasti näkyi heikosti valopiirissä ja viimeinen teippi rastiin. Sitten loppuspurtti maaliin. Aikaa oli maalissa kulunut 1.10.55, ei huono suoritus, lukulasien ansiosta alkaa uusi nousu....

Jarmo tuli autolle viiden minuutin kuluttua, oli etsinyt viimeistä rastia muutaman minuutin..
Yksissä tuumin ajattelimme jättää protestin, koska maalarinteippipaloja ei tahtonut saada irti kartasta. Sujuva rastinotto oli mahdotonta, koska teippipalaa piti rapsutella irti kartasta kaksin käsin, yhdestä kohtaa kartta jopa repesi tämän takia. No sen verran väsytti että luovuimme tällä kertaa protestista...