Luupparien yösuunnistusmestaruuskilpailut -96: TT:n harharetket

Lähtö: Ikosen Jussilla on suunnitelma. Hän lähtee kovaa koilliseen kohti pohjoista polkureittiä. Minulla on sama suunnitelma, joten eikun peesiin. Timppa jää ulkoilutielle vielä harkitsemaan reitinvalintaa. 200 metsin päässä Jussi ei huomaa ison polun kääntyvän oikealle vaan jatkaa suoraan, kuten Pena ja Pekkakin seuraavana iltana. Mietin tuntuuko Jussista yksinäiseltä kun seuralainen poistuu yllättäen matkasta. Etenen suunnitelman mukaisesti isoa polkua ykkösrastille, tiedän olevani turvallisessa johdossa ja poistun rauhallisesti kohti kakkosrastia. Johtoni on 10 - 15 minuuttia, sillä Jussi on harhautunut reitiltä kauas pohjoiseen ja on niihin aikoihin eksyksissä tappion maisemissa. Lopulta hän näkee Timpan valon rastimäellä ja saa siitä vinkin oikeasta suunnasta.

Tulen hyvin kakkosrastin mäelle mutta alan jostain syystä etsiä rastia mäen itärinteestä enkä pohjoisrinteestä. Kun sitä ei löydy, arvelen menneeni ohi ja otan 100 m takaisinpäin. Tulen mäen eteläpäähän, sieltä takaisin pohjoiseen ja nyt katson huolellisemmin rastin paikan ja se löytyykin.

Kolmosrastille etenen kallioharjanteilla kulkevaa polkua. Uskon matkanmittauksella tietäväni, milloin on käännyttävä kohti Orajärveä ja rastia. En saa koskaan tietää mikä meni pieleen mutta käännyttyäni itään Orajärvi on hämmästyttävän kaukana ja tulen rantaan 250 m etelämpänä kuin oli tarkoitus. Mutta sitähän en vielä tiedä. Arvaan sentään oikein ja lähden rantaa pitkin pohjoisen. 100 metrin päästä löydän pienen jyrkänteen läheltä rantaa, luulen sitä rastin kohdalla olevaksi rantajyrkänteeksi ja lähden haravoimaan sisämaata. Ei löydy rastia, on jatkettava eteenpäin. Lopulta tulen oikealle rantajyrkänteelle ja sen kohdalta hieman lounaaseen, siellä rasti on! Olen hukannut 2- ja 3- rasteilla yhteensä 10 minuuttia ja katson poistuessani hieman huolissani taakseni mutta johtoni on yhä turvallinen, muita valoja ei näy.

Seuraava rasti on paha, jos vain löytäisin sen sujuvasti, kaikki olisi vielä mahdollista. Kun löydän Pujonsuon pohjoisreunan suuren jyrkänteen, olen huojentunut, nyt menee hyvin. Jyrkänteen luoteispuolelle oleva suo on seuraava välitavoite: menen hieman sivuun mutta minulla on aikaa tehdä kiepaus taaksepäin ja varmistaa, että siinä se on. Nyt enää 300 m tarkasti suunnalla länteen ja sitten kukaan ei poistu, ennenkuin rasti on löytynyt. Hieman ennen kuin matka täyttyy, tulenkin jyrkän suohon laskevan kallion päälle. Siinä se on, osuin siihen ihan suoraan, tänään on varmaan onnenpäiväni. Sitten vaan leimaamaan, rasti on pikku suossa jyrkänteen pohjoispään kohdalla.

Hassua muuten, ettei sitä näy missään. Kiertelen paikalla ja kun sitä ei löydy, päättelen, että tämä onkin rastin eteläpuolella oleva kallioharjanne, pitää mennä 100 m pohjoiseen. Mutta sielläkään ei ole mitään, kiertelen välillä lännessä päin, kun en muutakaan keksi. Onnistun vielä palaamaan kalliorinteelle, jota luulin rastijyrkänteeksi mutta rastia ei ole sinne vieläkään ilmestynyt. Lähden sitten etelään hakemaan kiintopistettä, on siellä ainakin laaja Pujonsuo. Kiintopistettä ei löydy, suo alkaa niin vaivihkaa, etten saa sen reunasta mitään tolkkua, luullakseni olen kuitenkin suossa. Käännyn vaihteeksi länteen, länsireunan metsätie on ainakin varma kiinnekohta. Mutta jos suon alkamisesta ei saanut selvää ei se myöskään tunnu loppuvan koskaan. Vihdoin tulen länsireunalle ja metsätielle. Sieltä lähden polkuja pitkin pohjoiseen ja eksyn jo 200 metrin päästä. En koskaan löydä välitavoitteekseni aikomaani pikku suota. Tulen laajalle avokalliomäelle, uskon tunnistavani sen kartalta. Koillisessa on kallioharjanne, jonka eteläpäässä on kivi, se olisi hyvä kiintopiste, millä se voisi olla, ja lähden veikkauksen perusteella kohti itää. En tullut minnekään, se oli joku muu kivi.

Lopulta tulen kalliorinteelle, jota luulen samaksi, jolla olen ennenkin ollut. Huomaan kartasta, että jos tämä olisi rastijyrkänteen eteläpuolella oleva harjanne, sen eteläpäässä olisi pieni jyrkänne. Ja siellähän se on!! Vielä kerran pohjoiseen - siellä on rastijyrkänne ja rastikin näkyy kauas. Siinä on tietysti Jussin merkkilappu, joka on aikaa sitten jäähtynyt. Puolen tunnin pummi! Takaisin Pujonsuolle ja yli, eteläranta kohoaa piirteettömänä vailla mitään maamerkkiä. Tulen ulkoilutielle, pitäisi veikata, lähdenkö itään vai länteen. Lähden itään ja tulen ennenpitkää tien itäisimpään kohtaan, josta saan kiintopisteen. Lähden lounaaseen polkua, jonka pitäisi viedä suoraan rastille. 50 metriä ennen rastia olen vakuuttunut, että tässä sen pitäisi jo olla, ja lähden polulta etsimään sitä. En löydä, kaarran taaksepäin ja tulen uudelleen polulle. Nyt päätän mennä sitä lounaaseen vaikka ulkoilutielle asti ja kääntyä sieltä takaisin. Mutta kohta rasti näkyykin vasemmalla.

Viimeinen rasti löytyy helposti. Maaliviitoitukselle ei ole kiirettä mutta siitä huolimatta onnistun kaatumaan mahalleni ja satuttamaan itseni. Onnun likomärkänä maaliin, jossa Timppa ja Jussi ovat jo 25 minuuttia odotelleet. Ei sitä aina voi voittaa, ei edes joka kerta, sanoo Hugo-peikko.

Timppa on keskeyttänyt, jalkavaivat ovat äityneet liian pahoiksi, eikä suunnistuskaan mennyt oikein nappiin. Jussin loppumatka oli mennyt hyvin ja aika edellytti selvästi mitalia. Kultaa tälle v-90 mestarille ei kuitenkaan tällä kertaa suotu ja Luupparit sai Penasta taas uuden yösuunnistusmestarin.