LUUPPARIT TUNTURISUUNNISTUKSESSA 23.-24.08.1997

Teksti: Tuomo Toikka
Luupparien kahdeksanhenkinen joukkue on saapunut viehättävässä kesäsäässä Pyhätunturille J.Metson junailemana. Ankara psykologinen sodankäynti vastustajien masentamiseksi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, Luupparien mestaruus tai edes osakilpailuvoitto väikkyy kaikkien mielessä. Minun ja Jussin mielessä väikkyy myös, että viime vuoden molempina päivinä munasimme ykkösrastin ja annoimme siinä muille tasoitusta 1 km / päivä. Tänä vuonna menisimme rauhallisesti ja tarkasti ykkösrastille, vaikka olinkin bussissa vastannut taktiikkaamme kysyvälle, että aiomme ratkaista kisan ensimmäisellä rastivälillä.

Etenemme lähtöruuhkassa rauhallisesti ja tarkasti muutamia metrejä, sitten alamme puikkelehtien ohitella porukkaa, matkanmittaukseni menee läskiksi ja juoksemme ulkoilutiellä kovaa sen paikan ohi, josta piti kääntyä alas rastinotkoon. Pena näkee meidän menevän ja toivoo mielessään, että menisimme mahdollisimman pitkälle. Niin juuri teemmekin, ja vaikka näemme varoittavia merkkejä, että olemme menneet rastin ohi (Pyhäjärvi on siirretty väärään paikkaan; huono kartta, kun tuotakaan sähkölinjaa ei ole merkitty; ovatpa kerinneet raivata uuden laskettelurinteen kartan teon jälkeen) emme osaa kääntyä, katsomme vielä vähän matkaa, josko rastinotko olisi sittenkin vielä edessä. Muu joukko osaltaan imee meitä mukanaan eteenpäin - muiden sarjojen eka rasti on täälläpäin. Kun lopulta käännymme takaisin, olemme menneet lähes kilometrin rastin ohi. Kaikki ovat ajat sitten menneet ja syvä erämaan rauha ympäröi meidät, kun palaamme ykkösrastille. Huomaamme, että kyllä sekin sähkölinja oli kartalla, valitettavasti vain 700 m rastin takana. Menetimme yli 15 minuuttia. Kakkosrastilla tavoitamme kaksi lihavaa kävellen etenevää naishenkilöä, kolmosrastilla on jo lisää naisväkeä.

Timo ja Kari menivät näköetäisyydeltä ykkösrastin ohi, mutta eivät uskoneet, että se on heidän rastinsa, vaan jatkoivat vielä 150 - 200m eteenpäin, ennenkuin suuri jyrkänne havahdutti heidät palaamaan takaisin. Pekka ja Pena höperehtivät hieman 3-rastin jälkeen, ja niin Sakke ja Juha johtivat Luupparien mestaruuskisaa 3-4 rastivälillä !

Rastiväli on kuitenkin pitkä, ja siinä on ylitettävä tunturijono. Vain hieman reitiltä sivussa on tunturijonon katkaiseva kuru, jonne vielä polku houkuttaa. Sinne suuntaavat Timo ja Kari samoin kuin minä ja Jussi, kun taas Pekka ja Pena kiipeävät suoraan tunturiselänteen yli. Tässä minulla on lähellä vakava loukkaantuminen: Yritän päästä mahdollisimman nopeasti alas jyrkästi laskeutuvaa kurua hirveässä louhikossa, kun jalkani lipeää ja lennän selälleni kivikkoon. Takana tulevalta kilpailijalta pääsee spontaani huuto, kipu selässä on lamauttava. Olen onneksi kuitenkin pudonnut laakealle melko tasaiselle kivelle, luut ovat ehjiä ja kömmin pian jatkamaan matkaa.

Tässä Sakke ja Juha menettävät hyvin alkaneen kisan; he päättävät välttää sekä kurun pohjan louhikon että osan kiipeämisen vaivoista etenemällä kurun ylärinnettä pitkin. Pian he toteavat sen huonoksi ajatukseksi ja tekevät toisen onnettoman valinnan: He päättävät laskeutua kurun pohjalle. Vaivalloisen laskeutumisen jälkeen he huomaavat, että rinteen alaosa on lähes pystysuora. On kuitenkin liian myöhäistä lähteä pyrkimään tunturin huipulle. Tässä kohtaa minä ja Jussi tulemme kuvaan ja hölkkäämme ohi juuri kun Sakke on pääsemässä kurun pohjalle, mutta Juha vielä roikkuu ylhäällä jyrkänteellä ja vannoo, että jos hän tästä selviää hengissä, ei hän enää ikinä lähde tunturiin.

Luulin olevani kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta väsähdän loppumatkasta, ja Jussi joutuu odottelemaan minua. Niin kuolee myös haave ykkösrastilla annetun etumatkan kaventamisesta juoksemalla, ja ero Pekkaan ja Penaan muodostuu 18 minuutiksi, minkä ymmärrämme toisena päivänä mahdottomaksi tavoittaa. Timo ja Kari ovat hienosti kahdeksantena palkintosijojen tuntumassa.

Toisena päivänä siis Timo ja Kari yrittävät parantaa sijoitusta ainakin yhdellä pykälällä, sillä 7 parasta pääsee palkinnoille. Meille muille jää haave osakilpailuvoitosta Luupparien sisällä. Ykkösrasti on taas vaikea, Nupposet menevät sen ohi ja sitä hakiessaan menettävät mahdollisuutensa Luupparien ensimmäiseen palkintosijaan Tunturisuunnistuksessa. Minä ja Jussi kuten myös Sakke ja Juha joudumme yhteislähtöön , Pekka ja Pena saavat 9 minuutin etumatkan. Olemme Jussin kanssa puhuneet, että jos kävelisimme ykkösrastille, voimia jäisi paremmin juosta loppumatkaa, emmekä olisi läheskään niin paljon muita jäljessä kuin tavallisesti. Ykkösrasti on aika kaukana, emme sentään kävele, mutta pidämme vauhdin rauhallisena ja tällä kertaa myös suunnistamme huolellisesti. 200 m ennen rastia oli metsätie, jonka päästä kaikki parit saivat tarkan kiintopisteen. Heti leimattuamme myös Sakke ja Juha ilmestyvät vierellemme; oletan ilman muuta heidänkin jo leimanneen rastilla, vilkuttelen Sakelle ja lähden Jussin perään kohti kakkosrastia. Mutta Sakke ja Juha eivät huomanneet rastia, meidän näkemisemme hieman häiritsi heidän keskittymistään, ja historian valossa oli sangen inhimillistä, etteivät he tulleet ajatelleeksi, että me olisimme voineet sujuvasti löytää ykkösrastin. Juha ja Sakke etenivät metsätieltä 600 m ennenkuin pysähtyivät lammen rantaan.

Nyt Sakke tiesi tarkasti missä ollaan ja lähti kovaa suoraan kohti rastia. Juha oli aiemmin kehottanut Sakkea menemään edellä, mutta nyt hän halusi yhdessä katsoa jatkosuunnitelmaa ja huusi Sakkea odottamaan. Sakke hiljensi vauhtia, että Juha ehtisi mukaan, mutta ei pysähtynyt, ja niin kaverukset menettivät näköyhteyden. Sakke onnistuikin suunnistamaan suoraan rastille, leimasi ja jäi odottelemaan Juhaa. Kun tätä ei näkynyt, hän lähti omia jälkiään takaisin kohti lampea etsimään partneriaan. Tämä oli matkalla rastille kaartanut hieman oikealle, mutta tuli nyt perille, ja leimasi vuorostaan. Hän ei tiennyt Saken käyneen rastilla, huuteli tätä ja istui kannon päähän odottelemaan. Siinä istuessaan hän jutteli rastilla käyvien nais- ja sekaparien kanssa, eikä keskustelussa varsinaisesti kehuttu partnereita, jotka jättävät kumppaninsa keskelle metsää. Samaan aikaan Sakke oli palailemassa lammen suunnasta takaisin rastille ja kuuli, millaisia terveisiä Juha lähetti hänelle naisparien mukana, eikä se ollenkaan parantanut hänen mielialaansa. Saken näkökulmasta katsoen erilleen joutuminen oli Juhan syytä, koska tämä ei ollut suostunut seuraamaan häntä lammelta lähdettäessä. Ikivanhojen ystävysten jälleentapaaminen ei näin ollen tapahtunut kovin sydämellisissä tunnelmissa, ja sanaharkka jatkui vielä pitkään.

Pena ja Pekka tekivät 2-3 minuutin koukkauksen 3-rastilla, kun taas Jussi ja minä etenimme lähes virheettömästi. Ennen toiseksi viimeistä rastia kohtasimme heidät metsässä, ja Pena jo uskoi, että saamme heidät kiinni ennen maalia, mutta meillä oli vielä 5-rasti käymättä, olimme siis puoli kilometriä jäljessä, ja niin Pekka ja Pena ehtivät maaliin minuuttia meitä ennen. Olimme tosi lähellä osakilpailuvoittoa, sillä loppujen lopuksi Timo ja Kari olivat vaivaiset 11 sekuntia meitä nopeampia.
Luupparien lopputulokset H21C - sarjassa olivat: 
			1. päivä 10,2 km	2. päivä 10,3 km
			   aika  sijoitus 	aika	sijoitus kok.sijoitus
 
T.Nupponen + K.Nupponen	 1.37.22   8./35  	1.27.28	14./35   10./35
P.Auvinen + P.Jämsen     1.46.20  19./35   	1.35.12	23./35   23./35 
J.Ikonen + T.Toikka      2.04.51  31./35   	1.27.39	15./35   26./35 
J.Metso + S.Kauhanen     2.09.30  32./35   	1.57.40	34./35   33./35


Näytä suurempi kartta