PÄÄNAHANMETSÄSTÄJÄT, JAKSO 138.

Luukin eteläinen maasto - Iltarastit 10.08.1998 7 km

Teksti: T.Toikka
Juha lähtee ensimmäisenä metsään, sitten Sakke, minä minuuttia Sakkea myöhemmin. Pidän alussa kiirettä päästäkseni Saken peesiin, ja näenkin kaukaa hänet poistumassa ykkösrastilta, kun lähestyn sitä. Minuutin ero on pysynyt suunnilleen samana. Kakkosrasti: pitkä laakso, jonka itä-rinteessä kaksi päällekkäistä jyrkännejonoa. Rasti keskimmäisen jyrkänteen alla. Juoksen ylemmän jyrkännejonon alla pohjoisesta etelään, ei rastia. Sakke on jyrkännejonon eteläpäässä monen muun keralla miettimässä rastin sijaintia. Livahdan hänen ohitseen ja pusikon läpi alemmalle jyrkänne-jonolle, jossa rasti selvästikin sijaitsee. Juoksen sen päästä päähän etelästä pohjoiseen: Ei rastia. Niinpä seisoskelen laakson pohjoispäässä toisen ikälopun suunnistajan kanssa ihmettelemässä maailman pahuutta, mutta lopulta on lähdettävä takaisin etelään. Tällä kertaa kuljen hitaasti aivan jyrkänteen alla ja löydänkin puskaan piilotetun rastin laakson puolivälistä. Onkohan Sakke käynyt leimaamassa sillä aikaa, kun seisoin laakson pohjoispäässä ?

Kolmosrastille meno onnistuu sujuvasti, ja sitä lähestyessäni näen Juhan poistumassa rastilta. Ja niin Kaitalammen Golfkentän parkkipaikalla tieristeyksessä kohtaamme. Olen menossa etelään, josta rastille pääsee idioottivarmaa reittiä, mutta kun Juha kysyy, minne olen menossa, käännyn hänen kanssaan länteen hieman lyhyemmälle reitille, jonka pitäisi myös olla helppo. Onkohan tämä se Metso-ilmiö, josta Sakke puhuu? Käännymme pian ulkoilutieltä etelään, josta rinnettä pitkin kulkien rastin pitäisi helposti löytyä. Aivan rastin eteläpuolella on vielä pysäyttäjänä toinen ulkoilutie. Tulemme mäkeen, jossa rastin pitäisi olla, mutta sitä ei löydykään. Tutkimme mäkeä Juhan kanssa ristiin rastiin, mutta ei löydy, alamme tulla epätoivoisiksi. Sitten Juha keksii: Tuohan on se uusi ulkoilutie, sitä ei ole kartassa, täytyy mennä sen yli etelään, rasti on siellä. Kiero temppu ratamestarilta, toteamme yksissä tuumin. Seurattuani Juhaa 50 m tien eteläpuolelle tajunnassani välähtää jotakin: EIHÄN TÄÄLLÄ OLE MITÄÄN UUTTA ULKOILUTIETÄ !!! Olemme selvästi menossa viitosrastille, onnistuiko Juha sittenkin leimaamaan nelosella huomaamattani ja saadakseen kunnon etumatkan vetää minut kauas rastilta. Juha tunnetaan erittäin ystävällismielisenä henkilönä, mutta Luupparien keskinäisessä päänahanmetsästyksessä kaikki keinot ovat sallittuja. Lyön jarrut päälle ja palaan takaisin päätyen kuitenkin siihen samaan mäkeen. Vasta nyt Sakke, joka on tutustunut perusteellisesti kakkosrastin maisemaan, saapuu paikalle. Haravoimme mäkeä nyt Saken kanssa, ja edelleen huonolla menestyksellä. Kun ei muutakaan ole tehtävissä, lähden länteen. Siellä sadan metrin päässä on samanlainen mäki, josta rasti helposti löytyy. Sakke leimaa vain muutamaa sekuntia myöhemmin.

Viitosrasti löytyy kohtuullisesti, joskaan en aivan heti tajunnut, että rastinotko voi olla ylhäällä jyrkän kalliomöhkäleen huipulla. Kuutosrastia alan etsiä liian aikaisin, mutta etenen kuitenkin koko ajan oikeaan suuntaan, enkä hukkaa paljoakaan aikaa. Mutta rastin jälkeen jo lähtiessä uhannut sade lankeaa maahan rankkana suurin pisaroin. Hetkessä olen läpimärkä, enää ei ole väliä, miten syvälle suohon uppoaa, enempää ei voi kastua. Myös keskittymiseni huuhtoutuu pois veden mukana, luulen olevani matkalla ennen seiskarastia mäellä olevalle toisen radan rastille. Huomaan pian erehdykseni, mutta kiipeän kuitenkin mäen ylitse, mutta sitten en enää tiedä tarkkaa sijaintiani. Seiskarasti on suon eteläpuolella suurehkon kalliokumpareen juurella. Tutkittuani kolme eri suota ja niiden lähellä olevat kalliot päättelin olevani lopullisesti eksyksissä ja otin tavoitteeksi etelässä olevan tien hakeakseni sieltä uuden kiintopisteen. Sakke oli seurannut menoani näkötuntumassa, mutta hän myös tiesi , missä mennään. Hän ihmetteli suuntaamistani etelään, mutta pienen miettimisen jälkeen kääntyi rastille ja sai ratkaisevan etumatkan. Joku tapaamani tuntematon ikämies valitteli, etteivät läpimärät housut tahdo pysyä ylhäällä. Vastasin, että tarvittaisiin varmaan henkselit. Ja alkuasukasopas.

Noin 200 m rastin kaakkoispuolella tapasin Juhan. Kysyin, oliko hänellä aavistustakaan, missä ollaan. Hän sanoi, että rastin täytyi olla aivan lähellä. Suhtauduin kyynisesti tähän optimistiseen tilannearvioon ja jatkoin matkaani kohti tietä, jolle pian saavuinkin. Juha näki korkealta mäeltä minun juoksevan pitkin tietä, tajusi missä oikeastaan oli ja osasi mennä suorinta tietä rastille. Minä kiersin rastille varmaa laaksoreittiä, ja tulin sinne Juhankin jo poistuttua näköpiiristä.

Kahdeksannelle rastille suunnistus meni nappiin, ja leimatessani korttia seurasin katseella, kuinka Juha meni rastin ohi 20 metrin päästä. Parempi minäni halusi huutaa: "Tule Juha tänne leimaamaan!", mutta huonompi minäni sanoi: "Turpa kiinni, äläkä rapisuta sitä kilpailukorttia!". Niinpä häivyin rastilta vähin äänin, enkä enää nähnyt Juhaa. Yhdeksäs rasti oli koivupusikon peittämässä maisemassa, mutta löytyi pienen ihmettelyn jälkeen. Loput rastit menivät hyvin. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessäni näin Saken vilahtavan kaukana tienmutkassa. Minun oli vielä poistuttava tieltä ja kiivettävä mäelle leimaamaan rasti 12, sitten palattava tielle, ennenkuin pääsisin tuohon samaan kohtaan. Tajusin olevani yli minuutin jäljessä, enkä viimeisillä sadoilla metreillä pystynyt enää tavoittamaan eroa, vaan jouduin maalissa onnittelemaan Sakkea selvästä puolen minuutin voitosta. Aikanaan myös Juha palasi metsästä. Hän oli vilpittömästi sekoillut nelosrastilla ilman mitään hämäystarkoitusta ja palannut aikanaan sinne leimaamaan huomattuaan, ettei se rasti tien eteläpuolelta löydy.

Myös Pekka oli paikalla. Hän myhäili huvittaville selityksille, mutta ei saanut helppoa päänahkanivaskaa, koska oli 5 km radalla.

 
32./47   S.Kauhanen     1.34.45
33./47   T.Toikka       1.35.15
43./47   J.Metso        1.50.25