DEMENTIKOT RÄNTÄSATEESSA

Teksti by T.Toikka 30.01.2000

Kysymys: Onko mahdollista , että yksi suunnistaja hukkaa kaksi kompassia samassa suunnistuskilpailussa ? Lue seuraava, niin tiedät vastauksen.

Edellisten talviharjoitusten kärkikolmikko oli joutunut jäämään pois, ja koska sattumalta asun Paloheinässä, arvelin mahdollisuuksia hyvään sijoitukseen olevan olemassa.

Lähtöön valmistautuminen ei sujunut kommelluksitta. Metson Juha sijoitti autonsa avaimet takakonttiin ja pamautti luukun kiinni. Penaa tapaus oudolla tavalla lohdutti, sillä vihdoin joku muukin kuin hän teki tuon munauksen.

Yhteislähtö tapahtui Paloheinän vanhan majan luota. Ratamestari Pekka Auvinen oli asettanut ykkösrastin niin, että sinne oli kolme varteenotettavaa reittiä. Kaikki kuitenkin valitsivat saman ulkoilutien, joka itse asiassa oli pisin vaihtoehto. Hölkkäsin paikalle ensimmäisenä, mutta liukastuin kiivetessäni rastikumpareelle ja löin käteni jäätikköön, jolloin kompassiini kiinnitetty leimausjärjestelmä (= lyijykynä) hajosi. Seuraavaksi saapunut Pena lainasi ystävällisesti kynäänsä, ja sain merkittyä rastitunnuksen kilpailukorttiini. Samalla muutkin olivat jo rastin ympärillä. Palasin ulkoilutielle suunnatakseni kohti kakkosrastia, mutta silloin huomasin, että kompassikin oli hävinnyt. Muiden häipyessä maisemasta palasin kaivelemaan lunta ykkösrastin ympärillä, mutta kompassia ei löytynyt . Onneksi taskussani oli varakompassi, ja pian luovuin etsinnöistä ja suuntasin muiden perään. Sitten tapasin Riitan, joka ystävällisesti lainasi minulle varakynänsä. Matka kakkosrastille oli pitkä, ja epäurheilijamaisen oikaisun ansiosta tavoitin pian Metson Juhan. Saken selkäkin alkoi lähestyä, kun hän yllättäen risteyksessä valitsi väärän tien suunnaten Kannelmäkeen. Hihittelin vielä vahingoniloisena, kun itse seuraavassa risteyksessä valitsin väärän tien. Ja minä sentään asun täällä. Kaikesta huolimatta saavuimme kohta melkein koko porukka yht’aikaa kakkosrastille. Penaa ei näkynyt, liekö saanut pienen etumatkan.

Kolmosrastilla olin ekana, mutta muu porukka, johon Penakin oli liittynyt, oli aivan kannoilla.

Nelos- ja viitosrastilla en nähnyt muita, ja arvelin jo saaneeni turvallisen etumatkan. Palatessani kuutosrastin jälkeen ulkoilutielle näin kuitenkin Honkion Jussin tulevan. Etumatkani oli vain parisataa metriä, ja pienenkin virheen jälkeen se olisi mennyttä. Löysin kuitenkin 7 ja 8-rastin sujuvasti, eikä muita näkynyt.

Yhdeksäs rasti oli erittäin epämääräisessä maastossa. Lähestyin sitä huolellisesti polkuja ja ojia pitkin. Ja menin pahasti ohi. Niinpä luovuin suunnistamisesta ja lähdin palailemaan takaisinpäin tähystellen Pekan suksenjälkiä, sillä hän oli tuonut loppupään rastit samana aamuna hiihtäen. Sitten näinkin rastin jo kaukaa, ja Jussin seisomassa sen vieressä. Rastilta poistuessani näin Penan ja Metson Juhankin jo tulevan. Jussi meni seuraavalla rastivälillä hieman liikaa vasemmalle, ja niin olin 10-rastilla taas ekana.

Rasti 11 oli taas erittäin epämääräisellä seudulla, ja suora reitti sinne vailla kiintopisteitä. Niinpä valitsin pitkän polkureitin, joka kiersi rastin taakse. Ainakaan suoraan menevät eivät hyötyisi jalanjäljistäni, ja paikallistuntemukseni ansiosta tiesin, että he tarvitsisivat paljon onnea. Löysin rastin sujuvasti, eikä muita näkynyt.

Pian viimeinen 12. rasti oli jo näköpiirissäni. Rynnin pajupusikon läpi sitä kohti, kun pajun oksa tarttui kompassin naruun ja nykäisi sen kädestäni. Saman tien suoraksi ponnahtava oksa sinkosi kompassin ties minne. Kun käännyin poimimaan sitä maasta, en löytänytkään sitä mistään. Kaivelin taas aikani lunta, kunnes aloin pelätä, että Jussi pian juoksee ylitseni. Niinpä leimasin viimeisellä rastilla ja hölkkäsin maaliin, jonne Jussi parin minuutin päästä ilmestyi toisena vyöllään arvokas kokoelma päänahkoja. Sakke tuli maaliin kolmantena.

Penan onni ei riittänyt 11. rastille saakka. Hän liukastui pienellä kumpareella ja satutti olkapäänsä. Likomärkänä hänelle tuli kylmä, ja lopulta hän palelevana ja kipeänä luopui turhan tuntuisesta etsinnästä ja keskeytti. Metson Juha etsi sinnikkäästi, kunnes löysi myös rastin 11 ja tuli hyväksytyn suorituksen tehneenä maaliin. Pari pientä ongelmaa hänellä kuitenkin vielä oli. Hänenkin vaatteensa olivat nimittäin likomärät. Auton takakontissa oli kyllä vaihtovaatteita. Samoin kuin auton avain. - Mutta ennen häntä saapui maaliin hyväntuulisena Riitta Karjalainen, joka järkevästi muotoili osasta rasteja itselleen sopivan radan, eikä aikonutkaan kiertää niitä kaikkia .

P.S. Kadonneet kompassit löytyivät helposti, kun niitä rauhassa etsi kisan jälkeen.